Blogit

Trooppinen Vs sideerinen astrologia

Länsimaissa käytetään pääasiassa trooppista eläinrataa, joka perustuu vuodenaikoihin ja Auringon
liikkeeseen suhteessa Maahan. Sen lähtöpisteenä on aina kevätpäivän tasaus, eli hetki, jolloin
Aurinko saapuu Oinaan 0 asteeseen, useimmiten se on 21.3, mutta tänä vuonna (2025) se
tapahtuu 20.3 klo 11.01, joten tuon kellonajan jälkeen syntyneet vauvat ovat aurinkomerkiltään
Oinaita. Länsimainen järjestelmä korostaa vuoden kiertoon liittyviä syklejä ja niiden vaikutusta
ihmisiin ja tapahtumiin, se keskittyy enemmän ihmisen sisäisiin kokemuksiin ja arkkityyppeihin.
Lisäksi siinä tarkastellaan ajan laatua ja sen vaikutusta eri tilanteisiin.
Sideerinen eläinrata on puolestaan käytössä Intiassa vedalaisessa astrologiassa. Se perustuu
tähdistöihin ja niiden todellisiin sijainteihin taivaalla ja muuttuu vähitellen johtuen prekessiosta.
Tämän vuoksi sideerinen eläinrata siirtyy ajan myötä suhteessa trooppiseen eläinrataan. Vaikka
sideerinen astrologia yhdistetään usein henkiseen kehitykseen ja karmallisiin teemoihin, sitä
käytetään Intiassa myös käytännön asioihin, kuten avioliiton, liiketoiminnan tai matkustamisen
ajankohdan valintaan. Suotuisan hetken määrittäminen tärkeille tapahtumille on Intiassa edelleen
laajassa käytössä. Vedalaisessa astrologiassa ei perinteisesti käytetä ulkoplaneettoja, vaan
tulkinta perustuu vahvasti seitsemän perinteiseen planeetan sekä Rahuun ja Ketuun (kuun nousu-
ja laskusolmuun). Rahu ja Ketu liittyvät karmallisiin oppiläksyihin ja elämän kohtalonomaisiin
muutoksiin.

Käärmeenkantaja- onko se horoskooppimerkki?

Käärmeenkantaja ei ole osa perinteistä astrologista järjestelmää. Trooppisessa astrologiassa horoskooppimerkit perustuvat vuodenaikoihin, eivät tähdistöihin, joten Käärmeenkantajalla ei ole merkitystä siinä. Vedalaisessa astrologiassa sitä ei myöskään pidetä erillisenä merkkinä. Käärmeenkantaja mainitaan usein astronomisena ilmiönä, mutta astrologisesti se ei muuta 12 merkin järjestelmää.

Vaikka trooppinen ja sideerinen eläinrata eroavat toisistaan, niin ne eivät kilpaile keskenään. Molemmat ovat toimivia järjestelmiä, mutta ne tarkastelevat asioita eri näkökulmista.

Catharina Loit