
Puheenjohtajan kynästä 3 – Astrologia
Puheenjohtajan kynästä
Turun Seudun Astrologisen seuran jäsenille.
Aloitan kertomalla oman kokemukseni noin kolmenkymmenen vuoden takaa. Turun
Kaupunginkirjastossa oli Skepsiksen tilaisuus, jossa tilaisuuden vetäjänä toimi Nils Munsteljelm,
professori ja Skepsiksen pj. Tilaisuuden aihe oli osoittaa astrologia humpuukiksi. Tupa oli täynnä
hänen uskonveljiään. Päätodiste oli hänen mukaansa se, että eläinradan merkit eivät ole samassa
kohtaa missä kyseiset tähdistöt sijaitsevat ja että astrologit ovat niin tyhmiä, etteivät ota tätä
huomioon. Illan tässä vaiheessa , ojensin (haukuin) arvon professorin, totesin että hänellä ei ole
alkeellisintakaan käsitystä aiheesta, koska hän ei ole perehtynyt siihen, ainoastaan oma
rajoittunut näkemys joka perustuu oletuksiin, eikä astrologisen kartan omakohtaiseen
tutkimiseen.
Hän oli siinä oikeassa että tähdistöt ja merkit eivät kohtaa, ne ovat aivan eri paikassa ja kaiken
lisäksi ne ovat eri suuruisia, toisten täyttäessä laajat alueet taivaalla, kun taas toiset ovat
kolmanneksen suurimmista.
Asia vaatii selvittämistä…
Taivaalla näkyy 88 tähdistöä (tähtien rykelmää tai tihentymää) ja Andromeran galaksin himmeä
kajo. (Jos osaa katsoa taivasta oikeasta kohdasta).
Maapallo kiertää Auringon ympäri radalla jota kutsutaan, eläinradaksi, eli tähdistöjen kautta jotka
ovat suoraan maapallon reitillä. Se ei ole puhdas eläinrata, Kaksonen, Vesimies sekä Vaaka eivät
ole eläimiä.
Astrologiset merkit ovat samannimisiä tähdistöjen kanssa, josta saattaa tulla sekaannusta.
Länsimaisen (Trooppisen) astrologian, Merkit perustuvat Auringon ja Maan keskinäiseen
suhteeseen jota määrittävät tasaukset ja seisaukset, Joulu, Pääsiäinen ja Juhannus. (Syyspäivän
tasauksesta puuttuu juhla). Merkittävä muutos tapahtuu kevätpäivän tasauksena, jolloin alkaa
astrologinen vuosi, Aurinko siirtyy Oinaan merkkiin. Merkit ovat kukin kolmekymmentä astetta. Ja
toisin kuin Munsteljelm arveli ne antavat paljon tietoa henkilön luonteesta.
Päiväntasausten prekessio. Tuhansia vuosia sitten havaittiin että Maapallo kiertäessään Aurinkoa,
saavutti lähtöpisteensä 10 sekunttia aiemmin, joka teki yhden tähtitieteellisen asteen 72
vuodessa. Ilmiötä kutsutaan Prekeksioksi.
Tästä syystä maasta katsottuna tähtitaivas siirtyy pikku hiljaa ja esimerkiksi Pohjantähti joka nyt
osoittaa pohjoiseen siirtyy sivuun ja Vega ottaa sen paikan n.12 000 vuoden päästä.
Yhden merkin läpikäymiseen menee aikaa 2160 vuotta.
Suuri Platoninen vuosi on kaikkien merkkien läpikäyminen eli 25920 vuotta.
Käyn läpi mitä tiedän merkkien historiasta.
Astrologia oli käytössä Faaraoiden Egyptissä, he käyttivät eläinrataa joka oli 36 osanen, yksi osa oli
10 astetta, koko ympyrä 360 astetta. Sumerit ja Babylonialaiset, joilla oli kulttuuri joka perustui
tähtien havannointiin ja tutkimiseen, alkoivat noin 2500 vuotta sitten käyttää nykyisin käytössä
olevaa kaksitoista osasta eläinrataa. Esoteerisistä lähteistä käy selväksi että aiemmin oli käytössä
kymmenosainen eläinrata, Kauris ja Krapu puuttuivat. Kyllä ne taivaalla olivat mutta ihmiskunta ei
ollut niin kehittynyt että olisi tunnistanut nämä energiat eivätkä ne olleet kehityksessä mukana.
Mihin näiden merkkien vaikutus perustuu, on mysteeri. Kiintotähdet jotka eri merkeissä ovat,
sijaitsevat eri etäisyyksillä, toiset saattavat olla satoja valovuosia kauempana vaikka ne
muodostavat ryhmän maasta katsottuna. Täytyy olla energia joka muuttuu auringon siirtyessä
merkistä toiseen. Omakohtainen kokemukseni, minulla on Aurinko aivan Leijonan alussa, nolla
astetta, yksitoista minuuttia. Toteutan Leijonan personalisuutta, eikä minusta saa millään Krapua
joka olisin sideerisessa merkkijärjestelmässä.
Sideerinen järjestelmä huomioi myös Käärmeenkantajan tähdistön, joka luikertelee Skorpionin ja
Jousimiehen tähdistöjen välissä. Järjestelmä seuraa prekession muutosta joten heidän
merkkijärjestelmä seuraa tähtien todellisia asemia. Minulla ei ole kokemusta järjestelmästä, se on
laajasti käytössä Intiassa.
Risto Gustavsson

